Joukossa kuulemma tyhmyys tiivistyy – entä viisaus? Tutkimustyö on vienyt minut kyselemään viisaudesta useilta eläkeikäisten aikuisten ryhmiltä. Olemme olleet samaa mieltä ja eri mieltä, saaneet yhteisiä oivalluksia ja jatkaneet matkaa taas aavistuksen rikkaampina. Kohtaamiset ovat myös saaneet minut ajattelemaan entistä syvemmin viisautta jaettuna, yhdessä luotuna ilmiönä. Kukaan ei ole viisas syntyjään, yksinään eikä tyhjiössä. Eräs näkemys, joka näissä keskusteluissa on usein tullut esiin, on ’Viisaus on aivan eri asia kuin älykkyys’. Mutta onko näin?
Intuitiivisesti ymmärrän, missä mielessä tämä pitää paikkansa: jos älykkyys on kykyä saada korkea pistemäärä Mensan testissä, viisaus voi olla myös jotain aivan muuta, asua aivan eri ihmisissä. Yhdellä tapaa ’älykkyys’ ja ’viisaus’ ovat kuitenkin samanlaisia: ne ovat määritelmiä tai oikeastaan määritelmäryppäitä niille ilmiöille, joita näemme ympärillämme. Puhutaanhan myös tunneälystä, sosiaalisesta älykkyydestä ja käytännöllisestä älykkyydestä – joiden vanavedessä viisaus ja älykkyys lähentyvät toisiaan.
Myötätunto on viisautta
Erilaisissa viisauden määritelmissä myötätunto on vahvasti läsnä. Esimerkiksi Floridan yliopiston professori Monika Ardeltin kolmiulotteisessa mallissa myötätuntoinen viisaus on yksi viisauden kolmesta ulottuvuudesta. Myös useita tutkimussuuntauksia yhteenvetävissä metatutkimuksissa on havaittu, että prososiaalinen toiminta ja asenteet, sekä toisaalta arvorelativismi ja suvaitsevaisuus ovat useimpien viisauden määritelmien rakennuspalikoita. Mukana on myös myötätunto itseä kohtaan; omien rajojen kunnioittaminen ja oman tietämyksen rajallisuuden ymmärtäminen, jota voidaan kutsua myös episteemiseksi nöyryydeksi.
CoPassion -projektissamme määrittelemme myötätunnon tiedoksi, tunteeksi ja toiminnaksi: kyvyksi tunnistaa omia ja toisten tunteita, haluksi osallistua niihin ja tehdä hyvää, sekä konkreettisiksi teoiksi, sanoiksi, osallistumiseksi. Tältäkin pohjalta tuntuisi oudolta määritellä viisaiksi ihmisiä, joilta puuttuisi myötätunto: jotka eivät ymmärtäisi tunteita eivätkä kykenisi asettumaan toisten ihmisten asemaan ja tätä kautta pohtimaan erilaisten toimintatapojen seurauksia – tai jotka haluaisivat ympäristölleen pahaa. Melkoisen näkymätöntä olisi myös sellaisten ihmisten viisaus, jotka tietäisivät sydämessään mitä tehdä, mutta eivät vaivautuisi toimimaan tai avaamaan sanaista arkkuaan.
Viisaus on myötätunnon kumppani
Viisaudessa on aimo annos myötätuntoa, ja sen aisaparina myös oikeudenmukaisuutta. Oikeudenmukaisuus, sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaan sanoin ’nuiva hyve’, antaa myötätunnolle perspektiivin ja rajat: millainen myötätuntoinen toiminta on kulloinkin viisasta, miten tarjota sopivissa määrin rakkautta ja rajoja, ja miten elää myötätuntoista elämää kuluttamatta itseään loppuun. Kun kokemuksemme ja tunteemme kiteytyvät toiminnaksi, viisautemme auttaa meitä tekemään tulkintoja ja saamaan ajatuksia, jotka ovat kokonaisuuden kannalta edullisia.
Viisaus onkin toimimista yhteiseksi hyväksi, kaikkien parhaaksi – ei vain jonkin tietyn ihmisryhmän etujen ajamista. Näiden argumenttien nojalla myös Chicagossa, viisauden tutkimuksen foorumissa heinäkuussa 2016 päädyttiin siihen, että esimerkiksi Hitleriä tai Maoa ei voida pitää viisaana, vaikka he ehkä jonkin ihmisryhmän mielestä ajoivat epäitsekkäästi juuri heidän etuaan.
Milloin minusta tulee viisas ihminen?
Ketä sitten voidaan pitää viisaana? Voiko myös viisas ihminen voi joskus toimia typerästi, tai typerä ihminen viisaasti? Arkikielessä mieleni tekee usein puhua muista ihmisistä, esimerkiksi CoPassion –kollegoistani, viisaina. Mutta olisinko valmis todenteolla, tutkijan varmuudella väittämään, että ihmistä määrittäisi vain yksi ominaisuus, että joku olisi täysin ja kokonaan viisas? Ehkä on mielekkäämpää sijoittaa tähän luokkaan transsendentteja, toiseen todellisuuteen kuuluvia olevia (vrt. Jumala on Rakkaus) kuin jokapäiväistä elämää vierellämme taapertavia kanssaihmisiä.
Viisaustutkimuksen lohdullinen ja samalla vaativa – psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallion termein ’lujasti lempeä’ – sanoma onkin, että voin pyrkiä toimimaan viisaammin ja myötätuntoisemmin joka päivä. Se, tuleeko minusta koskaan ’viisas ihminen’, tai pystynkö määrittelemään viisauden tyhjentävästi, on jokapäiväisten kohtaamisten rikkaudessa onneksi vain mitätön sivuseikka.
Jenni Spännäri
TT, tutkijatohtori