Kolmevuotias esitteli tässä taannoin tuntemattomalle naiselle bussissa pikkuveljeään: “Hän ei vielä osaa kävellä, hän on vauva. Mutta minä osaan jo kiipeillä, jopa kivillä!” Lapsi jatkoi vielä innostuneena: ”Sinulla on kauniin värinen huivi!”
Lapsissa näkyy myötäinnon luontaisuus: heillä on kyky hehkuttaa omastaan kuten myös yhteisriemuita toisen kanssa. Lapsi osaa myös odottaa ja olettaa saavansa myötäintoa. Missä vaiheessa, miksi ja mihin meiltä katoaa kyky myötäintoon, sekä antajana että vastaanottajana kuten myös omastamme intoillen jakavana? Peittyykö se häpeään, kainouteen vai turruttavaan “niin ei kuulu tehdä” –jurnutukseen?
Myötäinto tarkoittaa toisen myönteisissä tunteissa ja innostuksessa mukana elämistä. Kyseessä on elämän ja kuoleman kysymys. Darwinin mukaan myötätunto on vahvin viettimme. Evoluution kaaressa parhaiten yhteen toimivat heimot – sekä myötätuntoon että myötäintoon kykenevät – ovat jääneet todennäköisimmin henkiin. Pienen lapsen elinehto on ravinto, turva, lämpö mutta myös myötäelävää katse ja kosketus. Eheän mielen kannalta rakkaus ja myötäinto ovat suojaakin keskeisempiä.
Vaativaa?
Myötäinto on sikäli erittäin vaativaa, että sen tulee olla aitoa ja autenttista. Teeskentely syö voimavaramme ja on vastaanottajankin kannalta pahimmanlaatuinen pettymys toiseen. Mutta myötäinto on meissä luonnostaan. Ihminen lajina on perustavalaatuisesti myötäelävä: yhteisestä energisoituva, yhteistä tarvitseva.
Jos myötäinnossa on vajetta, on elämän varrella jotain mennyt kipeästi pieleen. Tai olemme juuri nyt liian uupuneita ja stressaantuneita. Herää huolehtimaan itsestäsi paremmin, jos huomaat, etteivät läheisen into ja ilo herätä sinussa myötäintoa.
Mitä merkitystä?
Toisen ilossa iloitseminen tyydyttää perustarpeitamme ja vahvistaa merkityksen kokemusta. Tutkimusten mukaan myötäinto on valtava energiabuusti mm. myötäintoisen omakuvalle, mielihyvälle, tyytyväisyydelle, sosiaalisille sidoksille, luottamukselle ja jopa eliniän ennusteelle. Ratkaisemme esimerkiksi älyä ja luovuutta vaativia tehtäviä myötäintoisen kohtaamisen jälkeen paremmin kuin ilman kohtaamista. Myötäinto tekee sinusta tutkimusten mukaan siis paitsi kyvykkäämmän niin myös onnellisemman.
Mutta kyse nimenomaan ei ole vain sinusta. Myötäinto on ihmissuhteiden, ihmisyhteisöjen ja ihmiskuntien asia. Myötäinnon edistäessä todistetusti kaikkea edellä mainittua hyvää – kuten luottamusta ja mielihyvää – jokainen oivaltaa mietiskelemättäkin, miten järisyttävästä voimasta on kyse. Esimerkiksi jos sinä ja kollegasi kohtaatte myötäintoisesti, keskinäinen luottamuksenne syvenee. Myötäinto töissä ei kuitenkaan jää sinne vaan hehkuu tutkimusten mukaan myös kotioloihin, joko voimaannuttavaa myötäinnon energiaa tai sitten jotain ihan muuta. Mutta kyse on myös vielä paljon laajemmasta: työpaikan myötäinnon kaltaisille arjen luottamuspaaluille rakentuu myös koko yhteiskunnallinen, yleistynyt luottamus – ja loputa koko ihmiskuvamme. Mitä uskomme ihmisestä, ihmisistä? Hyvää vai pahaa? Mitä enemmän saamme kokea olevamme samassa veneessä, mitä enemmän luotamme toisiin, sitä paremmin Suomella menee. Ja päinvastoin.
No mistä sitä saa?
Myötäinnon edistämisen ensimmäinen askel on todentotta itsestäsi huolehtiminen; levänneenä ja hyvillä mielin perspektiivimme ympäristöömme on huomattavasti laveampi ja leveämpi. Uupuneena karmeimmat puolet saavat helposti vallan. Huomaa toinen ja heittäydy pieniin arjen kohtaamisiin, vaikka sitten kehumalla tuntemattoman takki kadulla. Tee ihmiskoe itselläsi: miltä sinusta tuntuu tällaisen myötäinto-hetken jälkeen? Myötäinnossa pieni ei ole suurta vaan pieni on kaikki.
Ole totta, ole autenttinen; hämmennyksenkin voi jakaa. Sinulla on valtava valta siinä, millaista energiaa levität, millaisia muistijälkiä jätät ympärillesi – tutuille ja tuntemattomille. Muistijälkiä jätämme kaikki joka tapauksessa.
Myös kaikissa työyhteisöissä myötäinnon soisi olevan yhteisen konkreettisen pohdinnan paikka: Mitä meillä? Miten meillä? Onko meillä? Saako ihminen olla työpaikallaan autenttinen ihminen – iloineen, intoineen, suruineen ja kipuineen? Ei, työt eivät jää silloin tekemättä; tunteet eivät ole koskaan itseisarvo, kokonainen ihminen on itseisarvo. Mitä enemmän työyhteisöä johdetaan pelon kulttuurilla tai kilpailuun ja vertailuun kannustaen, sitä vaikeammaksi myötäinto käy. Mitä enemmän jokainen nähdään yksilönä, hänen uniikkia panostaan arvostaen ja sitä tukien, sitä luontevampaa ja helpompaa myötäinto on. Rakastetulla ihmisellä on vara rakastaa. Myötäinnostetulla on vara myötäinnostua.
- Anne Birgitta Pessi, professori, CoPassion-tutkimushankkeen johtaja
- Lue lisää myötäinnosta TÄÄLTÄ!